Aurinko on paistanut tänään lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kohonnut liki 35 asteeseen. Toisin oli 18.2., silloin oli aamusta alkaen pilvistä, kuumaa ja kosteaa. Lähdin Minnan kanssa ostoksille ja parituntisen kävelyn jälkeen päätimme mennä istumaan ja juomaan jotain. Heti kun saimme kylmät juomat eteemme, alkoi satamaan vettä. Ensin tihutellen ja sitten ukkosen jyrinän ja salamoinnin kanssa reilummin. Aikamme odotelua päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, koska olimme päättäneet mennä ostoksille Carrefouriin. Lavataksissa istuessamme kastuimmekin sitten oikein reilusti. Katsoin matkalla, että vettä oli kaduilla  paikoitellen yli 20 cm ja likakaivojen kannet aunneet ja niistä pulppusi vettä  ulos. Haju oli kamala, ihan sitä ihteään!!! Onneksi sade lakkasi ostoskeskuksessa ollessamme ja pääsimme lähes kuivuineilla kengillä ja vaatteilla takaisin hotelliimme.

Eilen olimme Bangkokissa. Lähdimme aamulla klo 8.30 reissuun minibussilla kahdeksan hengen porukalla. Kohteenamme oli laukkakisat. Meillä oli tuuria, kun matkamme osui vuoden ehkä suurimpaan kilpailuun Kings Cupiin, joka järjestettiin jo 57. kerran. Thaimaalaisia oli paikalla sankoin joukoin, arvelimme, että 20,000 henkilöä oli rakennuksen kolmessa eri kerroksessa katsomassa kilpailuja. Laukkakisat ovat ainoa laji, jota thait voivat virallisesti pelata. Paikka oli kaunis, keskellä oli golfkenttä ja paljon kauniita kukkaistutuksia ja takana häämöttivat pilvenpiirtäjien silhuetit.

Hevoset olivat komeita ja kävivät tosi kuumina. Jockeyt olivat pieniä miehiä ja heillä oli todella kirkkaanväriset takit. Ensimmäisessä lähdössä hevonen heitti jockeyn selästään ja tuli maaliin ilman ohjastajaa. Pelimuotoina siellä voi pelata voittajaa, sijaa, kaksaria ja troikkaa. Lähes samoin kuin Suomessa. Pelien jättäminen ei tosin ollut aivan helppoa, kun englanninkielen taitoisia ei ollut. Onneksi Ossi oli mukana ja selvitti meille miten pelataan. Matti sai yhden kaksarin kiinni ja niin teki Mikakin. Rikastumaan ei meidän porukasta kukaan päässyt. Päivän päälähtöä ennen esiintyi soittokunta soittaen kansallislaulun ja kaikki hevoset ohjastajineen kiersivät edessämme esittelyssä. Tässä lähdössä kaksi hevosta kävi niin kuumana, että nousivat takajaloilleen ja tiputtivat kuskit maahan. Hevoset eivät rauhoittuneet lähtöönkään ja jäivät pois. Tässä lähdössä voittajakerroin oli 320 ja muutkin kertoimet tosi isoja. Voittajahevonen sai 700.000 bahtia. Muissa lähdöissä voittosumma oli 130.000 - 150.000 bahtia.

Oli hienoa olla tapahtumassa mukana, meistä jokainen oli ensikertalainen laukkakisoissa. Huuto oli melkoinen aina lähtöjen loppusuoralla ja maalissa, thait näyttivät eläytyvät kisoihin samoin kuin mekin ravien aikana. Takaisin Bangkokista olimme illalla puoli yhdeksän jälkeen.

Tänään on Minnan ja Mikan viimeinen ilta täällä. Menemme porukalla syömään jotain hyvää ja juttelemaan lomatapahtahtumista. Heillä on lähtö lentokentälle aamulla klo 8.00 . Mika ja Minna, oli tosi kivaa kun kävitte täällä meitä katsomassa!

Huomenna laskiaistiistaina Kipin kapin kapakkaan-kilpailu. Se on Expats-clubin järjestämä hyväntekeväisyystempaus. Siitä tarkemmin sitten seuraavassa blogissa.

Pattays vaikenee, mutta vain hetkeksi :)