Sunnuntaiset mikroautokilpailut oli osanottajamenestys. Kilpailijoita oli 28 ja katsojia varmaankin liki sata henkilöä. Voittajat ajoivat tosi kovaa radalla ja meteli oli aikamoinen. Harrin auto ei oikein kulkenut, sininen savu leijaili perässä ja hän kertoi, ettei autossa jarrut pitäneet lainkaan. Ajaminen oli kuitenkin kivaa. Kilpailun palkintojenjakotilaisuus oli River-hotellissa. Siellä oli myös sauna ja syötävää kaikille paikalla oleville. Mukava tapahtuma, järjestävät olivat yllättyneitä runsaasta osallistuja- ja katsojamäärästä. Aikovat järjestää vastaavan kisan ensi vuonnakin. Tästäkin kilpailusta meni osa tuotosta hyväntekeväisyyteen.

Täällä aurinko paistaa edelleenkin pilvettömältä taivaalta. Eilen oli todella kirkas sää, taivas oli kirkkaansininen, tänään oli jälleen normaali hieman utuinen ilma. Vuoden vaihteessa täällä puhuttiin, että kaikki Etelä-Korelaiset jäivät tulematta tänne Bangkokin lentokenttäselkkauksen takia. Eilen näimme heitä ensimmäiset ryhmät täällä ja tänään heitä oli sankoin joukoin liikkeellä. Etelä-Korealaiset erottaa kaikista muista matkailijoista siitä, että he liikkuvat aina ryhmissä vieläpä sangen suurissa ryhmissä.

Olimme eilen Mikan ja Minnan kanssa tutustumassa Ripey´s believe it or not-maailmaan. Ostimme rannekkeet, joilla pääsimme kaikkiin neljään eri kohteeseen. Ensimmäiseksi menimme Ripleyn museoon. Siellä oli mm. tulitikuista tehty pienoismalli Titanic-laivasta, maailman pisin mies, erilaisia kalloja mm. kannibaleista, yksi osasto käsitteli erilaisia haita ym. ym. Seuraavaksi menimme 4D-elokuviin. Meille annettiin lasit, joilla elokuvaa katsottiin ja tuoleihin mennessä piti laittaa turvavyöt kiinni. Tuoleissa oli myös "kauhukahvat", ihmettelin alkuun miksi! Ensimmäiseksi jouduimme vuoristorataan, ajettiin ylös, ylös ja aina vain ylös j akun ei näkynyt muuta kuin taivasta, aloimme tulla alaspäin. Silloin oli kahvoilla käyttöä, tuoli heilui ja rutisi aivan kuin olisimme oikeasti olleet kamalassa vauhdissa vuoristoradalla. Mentiin ylös ja alas, mutkia oikealle ja vasemmalle. Seuraavaksi oli vuorossa kyytiä ralliautossa aavikkorallissa. Sitten olimme lumessa ajamassa lumikelkoilla, vauhti aivan kamalan kovaa, tuoli heilui ja tärisi vauhdissa. Tästä osiosta kun selvisimme jotenkuten, oli vuorossa peilimaailma. Välillä olimme pilkkopimeässä ja yhtäkkiä oli peilejä joka puolella katosta lattiaan. Täällä piti löytää ovi ulos seuraavaan huoneeseen. Joskus lattia tuntui aivan vinolta, joskus taas tuntui, että tippui köysitikkailta jne. Siitäkin koettelemuksesta selvisimme lähestulkoon ihan ok. Olimme jättäneet viimeiseksi menon kauhutunneliin. Sinne mentäessä meille selvitettiin, että kaikkien piti kulkea ryhmässä ja pitää kiinni köydestä joka meille annettiin, ei saa jäädä yksin eikä irrottaa otetta köydestä! Harri oli ensimmäisenä pitämässä köydestä kiinni, sitten minä, Minna, Mika ja kolme venäläistä naista ja pari miestä. Joukkiomme kulki pilkkopimeää kapeaa käytävää hitaasti eteenpäin. Aina välillä pimeydessä kuului kammottavaa huutoa, esiin tuli ruumisarkkuja, joista nousi ihminen, mestattuja ruumiita ja lähes mätäneviä ruumiita. No, ne kaikki olivat tietysti nukkeja, mutta aina välillä eteemme tuli aivan oikeita ihmisiä pimeydestä kamalasti huutaen. Varsinkin venäläiset olivat aivan paniikissa, Mika kertoi, että yksi oli lähes hypätä hänen selkäänsä pelosta. Minna piti puseroni helmasta kiinni, kun kiljuimme yhteen ääneen kauhusta. Oli se aika hurjaa, vaikka tiesimme, että siellä oli näyttelijöitä ja että kaikki oli lavastusta, mutta kumminkin... Tulipahan meidänkin kohdallamme todistetuksi, että ihmismieli on kummallinen ja että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tänään oli vuorossa laivamatka lähelle olevalle Koh Larnin saarelle. Siellä on upeat kristallin kirkkaat vedet ja hienon hienot hiekkarannat. Nyt on uupunut olo koko päivän aurigossa olosta.

Pattaya vaikenee, mutta vain hetkeksi :)