Heippa! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta +30 asteen lämmöllä. Täällä sisällä ilmastoinnin puhaltaessa on suorastaan viileää. Yöt ovat onneksi edelleen mukavan viileitä eikä ilmastointa tarvitse.
Olimme Loppiaisena (Harrin nimipäivänä) keilaamassa läheisen hotellin keilasalilla. Sekin on täällä aika edullista. Meiltä kahdelta hinta oli vähän alle 500 bahtia, johon sisältyi kaksi kierrosta, sukat ja kengät. Euroissa hinta on vähän yli 10 euroa.
Olimme eilen Koh Larnin saarella koko päivän. Menimme ja tulimme laivalla, hinta edestakaisesta kuljetuksesta oli 150 bahtia/nenä. Laiva meni sille puolelle saarta, jossa ei ole laituria. Niinpä koko konkkaronkkaa vastaan tuli pitkähäntäveneet, jotka kuljettivat maihin = loppumatka kahlattiin rantavedessä. Takaisin sama juttu, paitsi että odottaessamme pitkähäntäveneitä tuli muutamia isoja aaltoja ja olimme märkiä lähes vyötäröön asti!!! Kiva 40 min laivamatka märissä vaatteissa. Saarilla on aina mukava käydä, koska siellä on kirkkaat vedet. Tosin nytkin siellä oli niin paljon venäläisiä turisteja, että tuli mieleen ollaanko Thaimaassa vai Venäjällä. No, onneksi musiikki ei ollut venäläistä!
Tänään ei ole ohjelmassa mitään erityistä. Lähdemme kohta käymään hedelmätorilla, ruokakaupassa ja tutustumassa lähellä olevaan kuntosaliin. Pitää alkaa harrastamaan jotain muutakin kuin vain löhöilemistä. Ensi lauantaina on tosin taas petanquen peluun vuoro, mutta se ei kovin paljoa kuntoa nosta.
Pattaya vaikenee, mutta vain hetkeksi :)