Tuttuja lahtelaisia, lähinnä ravi-ihmisiä, on tullut lomailemaan tänne Pattijoelle. Olemme kohta lähdössä tuohon Jomtien beachin rantaan heidän kanssaan. Täällä on ollut viime viikonlopusta alkaen todella kuumaa, päivällä ei varmaankaan jää paljoa alle neljästäkymmenestä. Olen onntistunut saamaan jostain kunnon silmätulehduksen eikä silmä vieläkään, lähes vkon lääkekuurista huolimatta ole kunnossa, uintikieltokin on päällä. Ihan omaa vikaani tuo tulehdus on, kun en muistanut, että täällä ilmassa liikkuu kaikenmaailman pöpöt ja menin pistämään sormen silmääni poistaakseni jonkin roskan. Täytyy vain toivoa, ettå tulehdus paranee hyvin.

Viime viikonloppuna täällä juhlittiin kiinalaista uutta vuotta, nyt alkanut vuosi vietetään Härän vuoden merkeissä. Kaiken maailman papatit paukkuivat koko la-su yön. Meidätkin herätettiin kovalla paukkeella, kun hotellin emäntä paukutteli papatteja pihassa parvekkeemme alapuolella. Huuteli vain alhaalta, että soli, soli good morning!! Sitten su-iltana hotellimme takana olevassa baarissa oli karaoke, Meinasi hermo mennä siihen meteliin, kun laulajatkaan eivät olleet kovin lahjakkaita. Nyt on taas tilanne rauhoittunut normaaliksi.

Keitin maanantaina meille nakkisoppaa, maistui aika mukavalta kaiken ravintolaruoan jälkeen. Keitinpä elämäni ensimmäisen kerran keittoa paistinpannussa, mutta hyvin siinäkin soppa kiehui Nauru

Nyt laittamaan rantakamppeet kasaan ja paistumaan. Pattaya vaikenee, mutta vain hetkeksi :)