Moro taas täältä sateisesta Pattayasta. Eilinen päivä jäi kirjoittamisessa väliin, kun onnistuin saamaan jostain oikein kunnon vatsataudin. Tavaraa tuli urakalla molemmista päistä, lisäksi kauheat kouristelut vatsassa ja kuume. Unta ei sinä yönä tarvinnut ajatella, eipä saanut Harrikaan nukuttua, kun minä kierin kipeänä sängyllä. Aamulla sitten kun apteekit aukesivat pääsi Harri hakemaan lääkettä ja nyt olo on jo ihan ok. Onneksi täältä löytyy kunnon tropit, ettei montaa päivää kulu sairastaessa.

Eilen piti kertoa vihdoin lennostamme tänne, mokoma kun on jäänyt ihan unohduksiin. Ensimmäisen pätkän lensimme Finnairilla Geneveen Sveitsiin (ei Italiaan kuten aluksi luulimme), sieltä jatkoimme reilun parin tunnin päästä AbuDhabiin Etihad Airwaysilla. Emmepä ole kertaakaan olleet vastaavassa koneessa (tosin kerran olemme onnistuneet matkustamaan Finnairin business-luokassa). Koneeseen mennessä kaikille jaettiin ensin vettä. Sitten saimme paketin, joka sisälsi sukat, korvatulpat ja silmiin suojukset, jos halusi nukkua pimeässä. Lisäksi tietysti kosteuspyyhkeitä. Lentoemännät jakoivat ruokalistat, joista voi valita kolmesta erilaisesta pääruoasta mitä halusi. Tarjoilu pelasi matkan ajan hienosti ja erittäin ystävällisesti. Minne lie olivat joutuneet kiukkuiset lentoemot!! Kaiken lisäksi jokaisella matkustajalla oli oma näyttö, mistä voi katsoa esim. lennon kulua kahdeksasta eri ruudusta eri tavoin. Sitten oli valittavana peräti 76 erilaista elokuvaa, lisäksi lukematon määrä pelejä joita voi pelata (lapset varmaan olisivat onnesta mykkyrällä). Lento kesti vajaa kuusi tuntia ja sujui tosi rattoisasti, ei tarvinnut mukana tuotuja kirjoja avata. Harri sai nukuttua pari tuntia, minäkin yritin pilkkiä huonolla menestyksellä. AbuDhabissa olimme paikallista aikaa kuuden jälkeen ja seuraava lento lähti vähän ennen klo 10. Matka jatkui samalla lentoyhtiöllä ja taas kaikki muvavuudet käytössä.

Bangkokin kentälle laskeuduimme paikallista aikaa illalla klo 19 paikkeilla. Ossi oli hoitanut meille taksin ja siellähän kuljettaja oli kentällä meitä odottamassa. Pattayalla oli puoli kymmeneltä. Aikaa kului pitkän kaavan kautta lentäessä kotoa lähdöstä majapaikkaamme 28 tuntia. Vaikka aikaa kului tosi kauan ei se tuntunut kovinkaan raskaalta, uni tosin maittoi hyvin perille saavuttua.

Tänään ollan käyty pienillä ostoksilla ja pidetty sadetta vähän väliä. Huomiseksikin on vielä luvattu sadetta, mutta sitten pitäisi helpottaa. Huomenna taidamme mennä vaateostoksille, kun nuo vähäiset vaatteeit joita otimme mukaamme alkavat olla likaisia

Pattaya vaikenee, mutta vain hetkeksi :)